sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Jouluasiaa

Meillä on mieheni puolelta sellainen jouluperinne, että kokoonnumme heidän neljästä sisaruksesta jonkun kotona joulu- tai tapaninpäivänä. Syömme jouluruokaa ja kaffittelemme, mutta ennen kaikkea tapaamme sukulaisia. Nuoriso on mukana siististi pukeutuneena ja harva se vuosi jollakin heistä on mukana uusi tyttö- tai poikakaveri suvulle
näytillä. Tällä hetkellä porukan koko taitaa olla 29 henkilöä. Perinne on tosi mukava, onhan siitä hommaa sille, jolla on tarjoiluvuoro, mutta se on vain joka neljäs vuosi.

Tänä vuonna olimme tapaninpäivänä mieheni siskolla, joka pyysi tässä syksyllä minua virkkaamaan hänen olohuoneen pöydälleen liinoja. Vein ne samalla reissulla. Tämä yllä oleva on toinen hänelle tekemistäni liinoista. Se on virkattu kalastajalangasta. Edellisessä päivityksessä on hänen toinen uusi liinansa ja hyvin ne sopivat hänen pöydilleen. Lisäksi vein joulukukan asemasta Nallesta neulotut sukat, joista hän tuntui ilahtuvan kovasti.

On ne hyviä olemassa nuo lahjakorissa olevat käsityöt. Sinne täytyy muistaa tehdä uusia töitä tässä pitkin vuotta. Sukkia olenkin neulonut monia pareja, mutta en ole niitä viitsinyt täällä blogissa esitellä.

4 kommenttia:

Eija kirjoitti...

Tuo on kyllöä nätti ku mikä, mullekin vois tehdä...........

PäiviP kirjoitti...

Nätti liina! Hyvää uutta vuotta!

intsu kirjoitti...

Mä hurmaannuin näistä sinun liinoistasi täysin. Tää on aivan ihana,samoin edellinen. Mä olen aina harmitellut,kun minulla ei ole siskoa! Ouiken Mukaa alkanutta Uutta Vuotta Sinulle.

Maila kirjoitti...

Kyllä on kauniita liinoja ja jotenkin niin tutun oloisia, kun mun äitini on noita aikoinaan virkannut pilvin pimein. Olen varmaan eka kertaa blogissasi ja kiinnitti huomion tuo "Kohtalona Käläviä". Poikani perheineen asuu Kälviällä ja miniäni on myös näitä neulovia naisia.