perjantai 21. tammikuuta 2011

Tällaista tällä kertaa

Sukat mallia 2/2011. Nämä ovat Step-lankaa ja tehty 2.5:n puikoilla, kuvio tuo monelle tuttu pitsi.

3/2011 on Step-langan lopuista tehdyt perussukat paitsi että joustinneule jatkuu jalkapöydän päällä. Neuloin kaksinkertaisella langalla niin, että sain tämän kalliin langan kaikki talteen. Nämä on kuulkaa aivan ihanan tuntoiset jalassa, jospa näissä kaksinkertaistuu myös aloeveeran ja jojobaöljyn, joita lanka sisältää, vaikutus!!!


4/2011 on konttisukkapari Seitsemästä veljeksestä, tällä kertaa suoralla varrella. Aloitin numeroimaan sukat juoksevalla numeroinnilla, että näkee vuoden lopussa, kuinka paljon niitä tulee tehtyä. Onneksi meillä nuorisokin pitää villasukkia, että saa näille käyttöä.



Tässä lähikuvaa neulotusta liinasta, joka valmistui tällä viikolla. Olen etsiskellyt mieleistäni lankaa neulottuihin liinoihin eli sopivan paksuista, hieman karheaa jne. kunnes yhtenä päivänä välähti, että miksen käytä kalalankaa. Sitähän saa monen paksuisena ja värisenäkin. Niinpä tämä on kalalankaa 12-säikeisenä. 9-säikeinen voisi olla vielä parempaa, siispä pitää muistaa ensi kerralla.




Tässä liina on pingottumassa, pitää varmaan kuvata vielä paikalla, mihin se on tehty, kunhan valoa on tarpeeksi. Monta nuppineulaa tarvitaan näin isolle liinalle.

Tekniset ongelmat jatkuu: ei päivity kirjoitukseni blogilistalle enää ollenkaan. Jos joku osaa neuvoa, mitä pitää tehdä ongelman korjaamiseksi, otan kiitollisuudella vastaan neuvoja.





5 kommenttia:

Eija kirjoitti...

Lomalainen näyttää olleen ahkerana. Tuo liina on tosi kaunis

Tess kirjoitti...

Mukavia neulomuksia. Tuo liina näyttää hienolta :)

Onhan sulla syötteen osoite -kohtaan lisätty RSS- tai Atom-syötteen osoite? Muita vinkkejä en keksi, mutta otappa rohkeasti yhteyttä Blogilistan ylläpitoon (sähköpostiosoite löytyy sieltä blogilistan sivuilta). Itse sain ainakin nopeasti apua sitä kautta, kun oli ongelmia.

pioni kirjoitti...

Jo neljät sukat tälle vuodelle ja vasta muutama viikko mennyt, onneksi teillä nuorisokin käyttää sukkia;)

Pitsisukka kirjoitti...

Tuo pöytäliina on mahtava! En ole ajatellutkaan kalalangasta neulomista, aina on tullut tehtyä vain ohuista puuvilloista. Minkä numeroisella puikolla sitä neuloit? Liina on todellakin hieno, vielähän vaikka neuloisikin mutta se pingottaminen on mielestäni kenkuin vaihe, oli sitten kysymys huvista tai pöytäliinasta.

Anonyymi kirjoitti...

Sinulla on täällä niin monenlaista nättiä käsityötä.
Tämä liina erityisesti ihastutti :)