lauantai 21. heinäkuuta 2012

Toinenkin kori

Tässä on kuvio läheltä ja
tässä koko kori eli tämä on samoista kahvipusseista kuin edellisen päivityksen kori, mutta palat on eri kohdista pussia. Tällaiseen työhön tarvitaan 20 neliöä, joissa jokaisessa on 12 suikaletta eli 240 kahvipussia! Neliöt kootaan koriksi hauenkoukkusiimalla eli materiaalikustannukset ei päätä huimaa, käytetyt työtunnit on sitten eri juttu. Tähän tein myöskin jonkinmoisen kannen.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Vanhempaa, mutta jotain uuttakin

Jos haluaa tehdä jotain tosi hidasta ja suuritöistä, tekee säilytyskorin kahvipusseista. Tässä on Juhla-Mokka -pusseja, mutta niistä on otettu vain tietty osa, että on saatu punainen kori. Tämä valmistui jo ties milloin ja näitä on aloiteltu täällä lisääkin, saa nähdä, milloin ehtii tehdä valmiiksi.
Viime talven kävin työväenopistossa kelim -ompelussa ja tämän arkun kansi on ommeltu niissä merkeissä.
Joulun jälkeen aloitimme siskon kanssa kelimin rinnalla kutomaan mattoja, joita teimme yhteensä 40:stä metristä lointa ja kaikki vanhoista lakanoista leikatuista kuteista, joskus tuntuu itsestäkin, että onkohan meillä kaikki muumit laaksossa, kun tällaisia urakoita otetaan. Onneksi saimme äidiltämme apua kuteiden leikkaamiseen. Ai mitä, etteikö tuo kuvassa oleva näytä matolta? Minun piti saada myös poppanaa, ja siksi kudoimme niitäkin. Minä tein kolme liinaa, kuvassa niistä yksi.

Ja sitten sitä uudempaa tuotantoa! Tämä pusero valmistui juuri äsken ja olen tähän ihan tyytyväinen. Sehän jo todistaa jotain, että kuvan Neiti 16 v. mietti, että hän voisi joskus lainata tätä. Lanka on Dropsin Safran, jota ostin jo viime kesänä ja olen aloittanut tästä vaikka kuinka monta työtä, jotka olen purkanut. Nyt keksin laittaa langan kaksinkerroin, jolloin sain vasta tyydyttävän tuloksen. Lanka tuntuu iholla pehmeältä, se on egyptiläistä puuvillaa. Mallin näin Novitan lehdessä, mutta taisin lopulta ottaa siitä vain takakappaleen silmukkamäärän ja pitsineuleen mallin, olen sellainen oman tien kulkija.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Ei kamala!

Siitä on niin kauan, kun olen viimeksi kirjoitellut tänne, etten meinannut enää osatakaan! Pitäisköhän ryhdistäytyä vai onko kukaan kaivannut? Jos joku on, niin lupaan yrittää laittaa kuvia heti vaikka huomenna!

torstai 22. joulukuuta 2011

Uusia tuulia

Aloitin syksyllä työväenopistossa kelim-kurssin. Kelim on Unkarista kotoisin olevaa ompelua, joka näyttää samanlaiselta kuin sileä oikea neule mutta tehdään siis neulalla. Lanka on näissä Nallea ja Maijaa. Tämän tyynyn tein ensin
ja sitten päällystin jalkarahin.
Kuviot ommellaan aida-kankaalle mallin mukaan. Värien suunnittelu on melko haasteellista mutta kuitenkin oikeastaan mukavinta koko työssä.

Olen minä muutakin tehnyt mm. neljät sukat ja kahdet kirjoneulelapaset, mutta ne on jo toimitettu tilaajille ja jäivät siis kuvaamatta.

Hyvää Joulua kaikille lukijoilleni!

perjantai 5. elokuuta 2011

Kesän kuvia

Meidän perheessä kesään kuuluu matka Tenojoelle. Tänä vuonna olimme siellä kahdestaan isännän kanssa ja olin mukana tunturilammella, kun isäntä kalasti. Maisemat siellä ovat niin kauniita.


Kalastamisen lisäksi isännän intohimona on marjastus. Minä huolehdin säilömisestä. Tässä pieni osa lakoista, joita olemme pakastaneet tänä vuonna.




Sukkia teen aina, jos en muuta keksi. Perussukat 15/2011 eli 15. sukat vuonna 2011 ja ne ovat Step- langasta...







ja toiset samaa lankaa 16/2011.







Dropsin langoista oli hyvä tarjous tässä kesällä ja pitihän niitä saada, mutta kun tilaa nettikaupasta kuten minä tämän Tapion kaupasta, niin saataa tulla erehdyksiä värin kanssa. Luulin tilaavani beigeä Muskattia, mutta sain lähinnä vauvan kakan väristä keltaista, joka on paljon kirkkaampaa kuin kuvassa. Malli on suoraan Dropsin sivuilta, jota kerrankin seurasin ihan tarkasti. Tosi hyvä ja selkeä malli, eihän se ole mallin tekijän syytä, jos ei käyttäjällä ole enempää rintavarustusta, että takki istuisi paremmin!
No, kyllä tuolla kaapissa on vielä tilaa, laitetaan sinne odottamaan. Minulla on vaatteita neuloessa aina joku ajatus, minkä kanssa sitä pitäisin. Tämä voisi sopia kaveriksi hellemekolle, kun menee johonkin viilenevänä iltana, vaikka lavatansseihin. Mistähän sekin tuli mieleen, en ole semmoisissa käynyt sitten nuoruusvuosien!
Mannekiini ei näytä olevan parhaimmillaan, kun tämä viikko meni sairasteluksi. Vain päivän kerkesin loman jälkeen olla töissä ja sitten jäin sairaslomalle keuhkoputkentulehduksen takia, korvat on vieläkin ihan tukossa.

Seuraavan työn valmistumiseen voi vierähtää tovi jos toinenkin tai sitten pitää karsia suunnitelmaa, katsotaan nyt.









sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Yllätys, yllätys!

















Se on valmis! Ja onnistui jopa aika hyvin. Tälle mallille sopii täydellisesti, minullekin eli neuleen omistajalle kohtuullisesti.
Väristä tykkään tosi paljon, mutta langan materiaalista en, koska se on tekokuitua. Novitan Puro batikiahan tämä on. Odotan jännityksellä, miten tämä käytössä käyttäytyy. Malli oli alunperin Novitan lehdestä, mutta en minä kauan jaksanut ohjetta seurata, ehkä helman laskokset ja a-linjan verran kuitenkin.

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Kesäisiä terveisiä

Meillä on ollut lämmintä niin ulkona kuin sisälläkin, ettei ole oikein kiinnostanut neulominen, ei ainakaan, kun tulossa on joku tunikan tai puseron yritys Puro batikista. Minua ihmetyttää suuresti Novitan ns. kesälangat. Miksi ihmeessä ne on niin paksuja, että töistä tulee niin raskaita? Ja haluaisinpa tietää, kuka pystyy pitämään täyttä tekokuitua olevaa puseroa tällä ilmalla? Mutta kun oli niin hyvän väristä, piti saada...

Innostuin eilen ulkona tehtävästä käsityöstä eli puhdistin ja leikkasin kahvipusseja varmaan monta tuntia. Päätin leikata kaikki pussit valmiiksi, että on sitten siistimpää taitella niitä. Kuinkas ollakkaan kun tulin sisälle valmiiden palojen kanssa, katsoin, että mitäs tuossa laatikossa on, niin kahvipussejahan siellä! Eli ei muuta kuin tänään jatkamaan, kun lupaavat vielä hellettäkin .

Kotitöiden teko on jäänyt ihan minimiin, mutta väkikin on ollut vähissä, kun on kaikilla niin omat menonsa. Ehkä tänään ...